Kirjaudu tai rekisteröidy
Ylös
Talkootyöllä on suuri merkitys Vammalan Retkeilijöiden toiminnassa. Yhdistyksemme rahoitus koostuu jäsenmaksuista, kaupungin toiminta-avustuksesta sekä pääosin talkoo- ja tapahtumatoiminnasta. Suomen Ladulta yhdsityksemme saa myös monipuolista apua mm. markkinointiin, koulutukseen, tiedottamiseen ja jäsenhankintaan. Vammalan Retkeilijöiden tapahtumat järjestetään talkoilla ja talkoiden avulla voimme pitää yhdistyksemme talouden hyvällä mallilla. Yhdistyksemme hyvä talous näkyy kaikille yhdistyksen jäsenille mm. erilaisten tarvikkeiden ja kaluston hankintana ja uusimisena,
Vapaaehtoisia tarvitaan moneen erilaiseen toimintaan kaikkina vuodenaikoina. Muun muassa seuraaviin toimintoihin tarvitaan vapaaehtoisia:
Lajit mm:
sauvakävely, pyöräily, maastopyöräily, retkeily, melonta, perheliikunta, frisbeegolf.
Kiinnostaisiko sinua ulkoilun ohjaaminen?
Kevätkokouksessa palkittiin vuoden talkoolainen 2024, joka saa Jukka Tuomisen ja Jussi Lehtisen vuonna 2005 lahjoittaman kiertopalkinnon "Aktiivilautanen", jonka alustan pintaa ja reunoja koristelee jo monen aktiivitalkoolaisen nimilaatta aiemmilta vuosilta. Vuoden talkoolaiselle jää muistoksi hieman pienempi lautanen.
Vuoden talkoolainen 2024: Armi ja Ari-Matti Murto