Tammikuun alusta alkaen toukokuun loppuun olemme tehneet yhteisiä kävelyiltoja kaksi kertaa kuukaudessa. Ensimmäisellä kertaa, reippaassa pakkassäässä, kävelijöitä oli kaksi. Silloin teimme kullttuurikävelyn: lähtö oli pääkirjastolta, keskustelimme kunnostetusta vanhasta meijeristä, ihastelimme Vammaskosken siltaa ja Tyrvään Pappilaa, lopuksi kävimme katsomassa kulttuuritalo Jaatsilla juuri avattua näyttelyä. Toisella kertaa kulttuurikierrokselle sisällytettiin rautatieasema, asemanmäki ja Vammalan Teatteri. Torin kellon luota lähdettäessä kiersimme Pororannan, Kaalisaaren, Hopun urheilupuiston. Olemme ihastelleet/ihmetelleet myös uimahallin ja liikuntahallin rakennustyömaata sekä Muistolan koulun väistötiloja.