Kiinnostaako mukava luontoharrastus?

Tule vapaaehtoiseksi - ohjaajaksi tai talkoolaiseksi!

Tule mukaan toimintaan ulkoilun ja luontoharrastuksen pariin. Tule mukaan vain hetkeksi tai löydä pitkäaikainen mielenkiintoinen harrastus.

Talkootyöllä on suuri merkitys Vammalan Retkeilijöiden toiminnassa. Yhdistyksemme rahoitus koostuu jäsenmaksuista, kaupungin toiminta-avustuksesta sekä pääosin talkoo- ja tapahtumatoiminnasta. Suomen Ladulta yhdsityksemme saa myös monipuolista apua mm. markkinointiin, koulutukseen, tiedottamiseen ja jäsenhankintaan. Vammalan Retkeilijöiden tapahtumat järjestetään talkoilla ja talkoiden avulla voimme pitää yhdistyksemme talouden hyvällä mallilla. Yhdistyksemme hyvä talous näkyy kaikille yhdistyksen jäsenille mm. erilaisten tarvikkeiden ja kaluston hankintana ja uusimisena,

Vapaaehtoisia tarvitaan moneen erilaiseen toimintaan kaikkina vuodenaikoina. Muun muassa seuraaviin toimintoihin tarvitaan vapaaehtoisia:

  • Eri lajien ohjaajat, apuohjaajat ja ryhmänvetäjät
  • Logistiikka
  • Kahvila- ja muu puhvettitoiminta
  • Liikenteenohjaus tapahtumissa
  • Tiedottaminen
  • Myös hallituksen jäsenet ovat vapaaehtoisia

Ohjaajat, apuohjaajat, retkien vetäjät

Lajit mm:
sauvakävely, pyöräily, maastopyöräily, retkeily, melonta, kirkkovenesoutu, perheliikunta

  • Ohjaajilla on mahdollisuus päästä Suomen Ladun ohjaajakoulutukseen.
  • Saat mukavan luontoharrastuksen itsellesi.
  • Saat uusia elämyksiä luonnossa.

Lisätietoa Suomen Ladun koulutuksista.

Talkoolaisten ilta 20.11.2023

Talkoolaisten kiitosilta järjestetään maanantaina 20.11. klo 18-20 Levon Metsästysseuran majalla, Houhajärvellä (Levontie, Sastamala).

Ei ole väliä oletko ollut vetämässä tiistaipyöräilyä, toiminut kirkkoveneen perämiehenä, ollut makkaran- tai lätynpaistossa tai siivoamassa avantosaunalla tai jokin muu vapaaehtoistehtävä, sillä kaikki talkoolaiset ovat tervetulleita viettämään hetki yhdessä ruokailun merkeissä.

Järjestelyjen vuoksi toivomme ilmoittautumiset viim. 10.11. p. 050 377 6596/Marjo tai tahvanainenmarjo@gmail.com. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä mahdollisesta erikoisruokavaliosta. Kerro myös tarvitko kyydin Levolle tai voisitko kenties itse tarjota jollekin toiselle henkilölle kyydin.